Ikiaikainen metsä - koe se itse Kolilla!

Metsässä.. voit hiljentyä, olla läsnä, rentoutua, rauhoittua, kokea yhteyttä luonnon kanssa sekä saada elämyksen. Metsä tarjoaa sinulle aistien runsautta, psyykkistä rauhoittumista, kehollisuutta, juurevuutta ja elinvoiman kokemuksen.

Metsä tarjoaa myös roppa kaupalla erilaisia hyvinvointi- ja terveysvaikutuksia. Niistä puhutaan paljon ja niistä on myös tieteellistä näyttöä.

"Luonto on ihmisen alkuperäinen koti. Ihminen on sopeutunut luonnossa elämiseen n. 5 miljoonan vuoden ajan, ja luonto on ollut vahvasti vaikuttamassa ihmisen kehitykseen ja geneettisen perimän muovautumiseen. Ihmisen aivot, fysiologia ja toiminta ovat sopeutuneet luontoympäristöön. Ihminen on oppinut aistimaan ja tulkitsemaan luonnon ilmiöitä, sään vaihteluita ja luonnon vaaroja. Luonnon ilmiöiden lukutaitoa on tarvittu henkiinjäämiseksi. Luonnon ilmiöiden rytmisyyttä ja vaihtelua on seurattu tarkasti, jotta selviämisen taidot on voitu siirtää sukupolvilta toisille." (Arvonen Sirpa: Metsämieli.)

Kauan kauan sitten muuan mies makasi sammalmättäällä ja tuijotteli tähtiin miettien niitä näitä. Suuren tähtitaivaan alla oli vain yksi jakamaton maailmankaukkeus, jonka alla luonto ja ihmiset olivat yhtä. He olivat meidän esi-isiämme vuosisatojen takaa. He olivatt muinaisia suomalaisia, jotka elivät metsässä ja metsästä. Iltaisin he sytyttivät tulet, jotta he pysyisivät kylminä öinä lämpiminä eläinten nahkoihin kääriytyneinä, ja että pedot pysyisivät kauempana. Silloin elettiin vuodenkierron mukaan luontoa hyödyntäen. Ihmiset metsästivät, marjastivat, keräsivät yrttejä, kasveja ja sieniä metsistä. Kasveja, yrttejä ja marjoja käytettiin myös lääkintään ja parantamiseen. Metsiä ja puita palvottiin, niille uhrattiin ja ne nähtiin usein myös henkien ja jumalien asuinsijoina. Luonnonvoimia ja metsänväkeä kunnioitettiin, arvostettiin ja palvottiin. Tähän pyyntikulttuuriin liittyi vahvasti myös vuoden kierron mukana eläminen. Vuodenkierron mukaan vaihdettiin asuinpaikkaa, talvella saatettiin asua eri paikassa kuin kesällä. Siksikin oli tärkeää ymmärtää luonnon ilmiöitä. Kaikelle oli aikansa ja paikkansa. Elämä rytmittyi metsästyksen ja luonnonantimien saannin mukaan.

Metsään liittyy paljon uskomuksia, taruja ja myyttejä. Olet varmaan kuullut lapsena jonkun vanhan suomalaisen kansantarinan, johon liittyy jollain tavalla myös metsä, metsässä asuvat maahiset, tontut, haltiat tai metsän jumalat kuten Tapio ja Mielikki perheineen. Tai ehkä olet kuullut Kalevalaisia kansantaruja. Ne ovat kaikki osa suomalaista kansanperinnettä. Mutta eivät tarinat koskaan täysin tuulesta temmattuja ole. Niissä piilee aina osa totuutta ja historiaa.

Silloin kauan kauan sitten täällä pimeässä, kylmässä pohjolassa asui Karhun kansa, jonka hengellisenä johtajana oli shamaani. Se sama mies, joka katseli tähtitaivasta sammalmäättäällä maaten. Hän oli näkijä ja parantaja. Ehkä hän katseli tähtiin ja mietti uutta rohtoa johonkin sairauteen. Koska hän oli parantaja ja näkijä, häneltä kysyttiin neuvoa niin pienissä kuin suurissakin asioissa. Häneen uskottiin ja luotettiin. Hänen rumpu vei rumpumatkoille, unien maailmaan. Sieltä hän ammensi vastauksia kysymyksiin.

Karhun kansa eli luonnosta ja heillä oli vahva luontoyhteys. Nykyisin heitä kutsuttaisiin shamanisteiksi. Shamanistisen maailmankatsomuksen avulla voidaan luoda vahva ja elävä luontosuhde sekä saada tietoa ja ymmärrystä siitä, millainen luontosuhde kantaa. Aito ja elävä luontosuhde rakentaa pohjan kaikelle muulle elämälle. Shamanismin ytimen muodostaa animistinen näkemys maailmasta, joka tarkoittaa sitä, että ihan kaikella tässä maailmassa on oma henkensä. Myös kivillä ja puilla. Shamanismiin kuuluvat vahvasti myös rumpupiirit, yhteisöllisyys, tanssi, laulu, rituaalit, seremoniat, harjoitukset, kokemukset ja keskustelut. Shamanistiset piirit voivatkin herätellä henkiin ikivanhaa suullisen tiedon ja tarinankerronnan perinnettä. Piiriin osallistuminen vahvistaa yhteyttämme luontoon, itseemme ja maailmaan. Lisäksi saamme myös mahdollisuuden vahvistaa ja avata yhteyttämme henkioppaisiimme. Shamanismiin liittyy myös sukupolvien ketju, esivanhempien kunnioitus ja heidän tiedon arvostaminen. (lähteenä käytetty www.luovapolku.fi). Karhun kansa voi olla suomalaista uskomusperinnettä, vanha muinaisusko tai he voivat olla ihan oikeasti olemassa. Sukupolviemme ketjussa aiempana lenkkinä.

Kuulen kuinka Karhun kansa kutsuu meitä rumpupiiriinsä Kolille. Karhun kansan entisille asuinsijoille astelemaan. Käymään heidän pyhille paikoilleen. Yhtymään rummutukseen. Istumaan heidän kanssaan nuotion ääreen, rumpupiiriin. Nostan rinkan selkään, otan rummun kainaloon ja vastaan kutsuun. Kuuletko sinä kutsun? Shamaanirummun jylinän? Voitko nähdä ihmiset istumassa, laulamassa ja tanssimassa tulen äärellä rumpupiirissä? Jos kuulet kutsun, lähde Kolille seuraamaan Karhun kansan jalanjälkiä.

Tällä vaelluksella, Karhun kansan jalanjäljissä, vaellamme hiljaisuudessa, jotta voimme olla yhtä maailmankaikkeuden ja luonnon kanssa. Annamme tilaa ajatuksille, luontoon uppoutumiselle ja kuljemme aistit avoinna. Herkistymme luonnolle. Hiljaisuudessa vaeltaminen auttaa meitä huomaamaan luonnon paremmin. Huomioimme samalla myös omaa kehoamme ja itseämme. Aistimme herkistyvät ja läsnäolo syvenee. Kun kehomme pyytää meitä pysähtymään, pysähdymme. Ja jatkamme matkaa, kun siltä tuntuu. Yhdessä vaiti vaeltaen jaamme läsnäolon, yhteisöllisyyden ja tämän ainutlaatuisen kokemuksen. Leiritulilla ja tauoilla voimme jakaa näitä voimauttavia kokemuksia toisillemme. Tauoilla teemme myös muutamia luontosuhdetta syventäviä Metsämieliharjoituksia. Leiritulilla voimme myös rummuttaa, laulaa ja tanssia. Jos sinulla on oma rumpu, voit ottaa sen mukaan. Voimme rummuttaa yhdessä. Aamuisin, heräämisen jälkeen, aloitamme uuden päivän metsäjoogan avulla. Tämän vaelluksen aikana opit kuuntelemaan paremmin itseäsi, kehoasi ja luontoasi. Opit kenties jotain uutta itsestäsi. Ja luontosuhteesi syvenee.