Muutama sananen talvitelttailusta

23.05.2021

Minulta kysyttiin yksityisviestillä muutama päivä sitten talviretkeilystä ja siitä, millaisilla varusteilla pärjää. Minulla itselläni on talvitelttailusta toistaiseksi kokemusta ainoastaan yhdeltä yöltä. Sekin yö oli suhteellisen leuto. Mutta olen tulevien talviretkien varalta selvittänyt jo etukäteen, kuinka tällaisille retkille tulisi varustautua. Tärkeimpien varusteiden top5 -listalleni nousee talven tuiskuja kestävän teltan lisäksi lämmin makuupussi, kunnollinen makuualusta, lämpimät vaatteet (kerrospukeutuminen eli alimmaiseksi merinovillaa, välikerrokseen fleeceä ja päällimmäiseen kerrokseen tuultapitävää ja vettähylkivää), kunnon jalkineet ja jonkinlaiset ruoanlaittovälineet. Toki on hyvä olla myös jonkinlainen kantolaite (esim. rinkka), minkä avulla ko. varusteet saa kannettua perille. Varusteiden määrään ja painoon vaikuttaa paljon se, mennäänkö autolla viereen vai joudutaanko tavaroita kantamaan pitkä matka telttapaikalle. Osan edellä mainituista varusteista voi vuokrata tai lainata eli kaikkea ei tarvitse ostaa.

Haasteellista talvitelttailusta tekee se, että ruokatarvikkeet ja vesi voivat jäätyä. Samoin kännykkä ja muut sähkövempeleet. Koska omalla reissullani menin autolla viereen, minulla oli ruoat kylmälaukussa (joka varaa myös lämpöä) ja sähkövempeleet säilytin yön yli makuupussin sisällä, siellä jalkopäässä missä on ylimääräistä tilaa. Hyvä kikka on myös laittaa aamulla tarvittava vesi jo valmiiksi keittoastiaan, niin ei haittaa vaikka vesi jäätyisi. Hyvät unet takasi lämmin merinovillakerrasto ja sen päällä ohut fleecehaalari, merinovillasukat ja siihen päälle vielä äidin neulomat villasukat. Tärkeää on myös laittaa lämmintä päähän. Päässä toimii parhaiten joko merinovillainen kypärämyssy tai ohut merinovillapipo. Sellainen, mikä pysyy hyvin päässä myös makuupussissa pyöriessä. Oikein kylmällä ilmalla kannattaa käsiin laittaa sormikkaat, jos on samanlainen vilukissa kuin minä.

Tulevaa talvivaellusta varten hankin edellä mainittujen lisäksi avaruuslakanan ja uudelleen lämmitettävät käsien lämmittimet. Toki pidemmällä vaelluksella myös varustelista on pidempi kuin tällaisella yhden yön reissulla.

Onko sinulla toimivia ideoita tai varusteita talvitelttailuun? Haluatko jakaa ne meidän muiden kanssa?


Julkaistu alunperin 4.1.2021 edellisillä nettisivuillani

Terhi Niiranen Tmi, Imatra, 044 0306762, luontoon.metsaan@hotmail.com
Luo kotisivut ilmaiseksi!